28.7. Stone town - Dar - Kipepeo
Häivymme onnellisina Kokoni hotellista, missä mikään ei toimi. Vessanpöntosta puuttuu istuinrengas, vettä tulee satunnaisesti ja silloinkin vähän, peili on hajonnut ja hävinnyt, vessan ovi ei mene kiinni, kaksi kolmesta kattolampusta on rikki, ikkunoissa ei ole sen enenmpää verkkoa kuin lasejakaan, oven lukko reistailee. Ja silti hinta on 30 USD yöltä, sama kuin Pyramidissa.
Vaihdamme rahaa ja ostamme lauttaliput. Voin lautalla pahoin vaikka otankin matkapahoinvointitabletin. Seison ulkona kaiteenääressä ja koitan olla oksentamatta. Pärskeet kuorruttavat minut suolalla.
Darissa vaihdamme toiseen pikkulauttaan joka vie meidät lahden toiselle puolelle. Olemme varanneet South Beachilta huoneen, sikamaisen kalliin, koska muita ei ole tarjolla. Säästymme sentään taksin ottamiselta, kun eläkkeelläoleva brittiläinen opettaja antaa meille kyydin. Hän järjestää matkoja brittiläisille opiskelijaryhmille Tansaniaan ja asuu Tansaniassa puolet vuodessa. Sivu lauseessa hän kertoo, että hänellä on Tansaniassa 11 kk vanha vauva. Ihan kiva.
Kipepeo on viehättä resort pitkällä, leveällä ja lähes tyhjällä hiekkarannalla, mutta ei todellakaan mikään halpa paikka. Huone maksaa 75 dollaria per yö. Toisaalta huone on todella viehättävä ja rauhallisella paikalla. Terassilla on riippumatto, jossa on ihana löhötä ja kuunnella pusikon lintuja illan hämärtyessä. Vaikea uskoa, että Dar on vain n. 6 kilometrin päässä.
29.7. Kipepeo
Aamiainen: miten joku voi epäonnistua munan keittämisessä? Täällä sekin on mahdollista... Täällä ei myoskään ole kirjoja, joita vaihtaa, mikä on harmillista, koska minulta on matkalukemiset loppu.
Löhöän rannalla. Onneksi taivaalla leijuu pumpulisia pilvenhattaroita, jotka välillä peittävät auringon. Muuten paistuisin. Kun olen saanut aurinkokiintiön täyteen laitan pitkähihaiset vaatteet päälle ja lähden kävelemään rantaa etelän suuntaan. Resortimme vieressä on suuri täysin tyhjillään oleva hotelli, ainoastaan tarjoilijat partioivat pöytien välissä. Sen jälkeen rannalla ei olekkaan juuri muuta kuin yksinäinen paimen lehmälaumansa kanssa. Ja sitten vain hiekkaa, merta ja rantapusikkoa. Kävelen, kunnes lopulta tulen joen rantaan enkä pääse eteenpäin ja joudun kääntymään takaisin. Merivesi on aivan kirkasta ja seuraan pohjassa kömpiviä kotilorapuja (ravut kantavat kotilonkuorta mukanaan kuin kilpikonnan kuorta). Rantaan on myös ajautunut ison käsilaukun kokoinen meduusa.
Ruoka on hyvää, mutta palvelu tuskallisen hidasta, kuten muissakin turistipaikoissa.
30.7. Kipepeo
Lisää rannalla löhöämistä ja kävelyä. Minulle jo riittäisi tämä rantaelämä. Ilma sentään on edelleen hyvä. Anna saa huvittavan rakkauskirjeen yhdeltä tarjoilijalta: "I'm very sorry I love you very much and I want to mary a white woman" tai jotakin sinne päin.
31.7. Dar
Tänään Dariin. Majoitumme samaan nuhjuiseen paikkaan kuin viimeksikin ja lähdemme paikalliselle torille/kauppakeskukseen. Nyt olemme jo siinä määrin tottuneet, että ei hirvitä, vaikka olemmekin ainoat valkoiset. Darin keskutan kauppakeskuksessakin on maasaita, niitä on täällä joka paikassa koruineen ja keppeineen. Anna ostaa hamekankaan pöytäliinaksi ja syömme kuppilassa, jossa ruoka maksaa vain 1500 tsh eli noin 1,5 USD. Vihannestorilla pojat innostuvat huutelemaan "I love you" peräämme. Joo joo, meiltä ei tipu viisumia eikä paljon muutakaan... Kävelemme vielä halki Darin erääseen matkamuistomyymälään, jossa Anna ostaa impalan nahasta tehdyn käsilaukun. Minä en oikein innostu enää ostoksista ja yritän illalla ravintolassa saada tuhlattua kaikki shillingit tuhlattua.
1.8. Dar - Helsinki
Aamuyöstä klo 2 heräämme ja valmistaudumme lähtöön lentokentälle. Juttelen koneessa pitkät pätkät jonkun Norjalaisen professorin kanssa, joka on ollut kehitysapuseminaarissa Nairobissa. Olemme molemmat yhtä mieltä siitä, että kiinalaisten ja Etelä-Afrikkalaisten bisnesinvestoinnit kehittävät Afrikkaa enemmän, kuin pohjoismaisten avutustyöntekijöiden kehitysapuleikit.
Koko päivä menee lentäessä ja olo on aika nuutunut, kun puolen yön aikaan pääsemme Helsinkiin.
maanantai 4. elokuuta 2008
Kuvat
Laitoin joukon valokuvia Kuvaboksiin. Oikealla Linkit-osiossa (sininen laatikko) on linkki kuvaboksiin nimella "Valokuvat".
sunnuntai 27. heinäkuuta 2008
Zansibar
26.7. Stone Town, Zansibar
Anna on edelleen hyvin kipea, vaikka laakkeet auttavatkin. Kuljeskelen yksikseni pitkin Stone Townin kujia, valokuvailen ja shoppailen. Illalla lyottaydyn kahden hollantilaisen ja yhden meksikolaisen tyton seuraan. Kaymme syomassa ja jatkamme paikalliseen reggae-baariin. Paikka on aika mukava, taalla kun on runsaasti rastafareja, joten rastapaat ovat ehdoton enemmisto baarissa, turisteja vain muutamia. Saamme lisaksi olla ihan rauhassa, kukaan ei hairitse. Tanssimme klo yhteen asti yolla. Olisin voinut jatkaa pidempaankin, vaikken ymmarrakkaan reggaen tanssimisesta mitaan.
27.7. Stone Town, Zansibar
Tanaan Anna on jo tolpillaan ja kaymme yhdessa syomassa. Kahden paivan jalkkeen lammaspaisti ja ranskalaiset maistuu Annalle, lautaselle ei jaa kuin vihannekset... Muuten nukumme ja lepailemme lahes koko paivan. Vahan sentaan kaymme kavelemassa Stone Townin vahemman turistisoituneessa osassa. Yhdella pikku aukiolla oma palmupuiden valissa valtava hamahakin verkko, monta metria levea ja korkea, jossa roikkuu kymmenittain suuria hamahakkeja. Paikalliset sanovat, atte ko hamahakit viela purevat kipeasti. Miksi ihmeessa he eivat havita niita? Taas olisi Baygonille kayttoa.
Tansanialaiset osaavat olla seka todella ihastuttavia tyyppeja, kun taas toiset ovat todella raivostuttavia...
Yritan saada Darista varattua bandaa South Beachilta, mutta ovat kaikki taynna. Haluaisimme kuitenkin jo lahtea pois taalta turistihelvetista.
Anna on edelleen hyvin kipea, vaikka laakkeet auttavatkin. Kuljeskelen yksikseni pitkin Stone Townin kujia, valokuvailen ja shoppailen. Illalla lyottaydyn kahden hollantilaisen ja yhden meksikolaisen tyton seuraan. Kaymme syomassa ja jatkamme paikalliseen reggae-baariin. Paikka on aika mukava, taalla kun on runsaasti rastafareja, joten rastapaat ovat ehdoton enemmisto baarissa, turisteja vain muutamia. Saamme lisaksi olla ihan rauhassa, kukaan ei hairitse. Tanssimme klo yhteen asti yolla. Olisin voinut jatkaa pidempaankin, vaikken ymmarrakkaan reggaen tanssimisesta mitaan.
27.7. Stone Town, Zansibar
Tanaan Anna on jo tolpillaan ja kaymme yhdessa syomassa. Kahden paivan jalkkeen lammaspaisti ja ranskalaiset maistuu Annalle, lautaselle ei jaa kuin vihannekset... Muuten nukumme ja lepailemme lahes koko paivan. Vahan sentaan kaymme kavelemassa Stone Townin vahemman turistisoituneessa osassa. Yhdella pikku aukiolla oma palmupuiden valissa valtava hamahakin verkko, monta metria levea ja korkea, jossa roikkuu kymmenittain suuria hamahakkeja. Paikalliset sanovat, atte ko hamahakit viela purevat kipeasti. Miksi ihmeessa he eivat havita niita? Taas olisi Baygonille kayttoa.
Tansanialaiset osaavat olla seka todella ihastuttavia tyyppeja, kun taas toiset ovat todella raivostuttavia...
Yritan saada Darista varattua bandaa South Beachilta, mutta ovat kaikki taynna. Haluaisimme kuitenkin jo lahtea pois taalta turistihelvetista.
perjantai 25. heinäkuuta 2008
Zansibar
22.7. Jambiani, Zansibar
Sataa ja on harmaata. Anna yrittaa sitkeasti maata bikineissa aurinkotuolissa. Se vaati jo kunnon suomalaista asennetta. Tarjoilijan asenteessa sen sijaan olisi edelleen huomattavasti parantamisen varaa. Luulisi, etta maassa jossa on huikeat viralliset tyottomyysluvut, ihmiset joilla on hyva ja helppo tyo olisivat siita iloisia. Kivampi on olla kuitenkin tarjoilijana pienessa hotellissa biitsilla kuin esim kaivaa hakulla kuoppaa tietyomaalla? Vastaavaan asennevammaan taalla tormaa turhan usein. Vaikka omakin tyo ottaa valilla pattiin niin en silti ikina nayttaisi sita asiakkaalle.
Syomme illallista siina toisessa ravintolassa ja siellakin on ongelmaa tarjoilijan kanssa. Pojilla ei edelleenkaan ole vaihtorahaa, kuten ei ollut eilenkaan. Tarjoilija valittaa, ettei minulla ole enaa luottoa jaljella. Naytan setelitukkua ja koitan saada taottua kaverin kaaliin: en tarvitse luottoa, tarvitsen vaihtorahaa. Enka tosiaankaan ole mikaan pankki! Mokomat puupaat, voisi kuvitella etta ovat aloittaneet bisneksensa eilen.
23.7. Stone Town, Zansibar
Lahdemme aamulla Stone Towniin. Aurinko alkaa tietysti paistaa heti perille paastyamme. Shoppailemme matkamuistoja ja harhailemme kapeilla kujilla hunnutettujen musliminaisten ja valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden miesten joukossa. Monelta naiselta kasvot on kokonaan peitetty ja vain silmat nakyvat. Mutta kaavut ovat etupaassa iloisen varisia, pinkkeja, turkooseja ja keltaisia. Koko mustia on vahemman.
24.7. Stone Town, Zansibar
Kaymme “mausteretkella”. Ainoastaan neilikkaa kasvatetaan vientiin, loput ovat turistien iloksi ja omaan kayttoon. Kaardemummapensas, kaneli- ja neilikkapuu (neilikat ovat puun kukintoja), inkivaari- ja kurkumajuuri, pippuri- ja vaniljakoynnos seka koko joukko tuttuja tuntemattomia hedelmapuita. Tien varsilla nakyvat metsikot ovatkin taineet olla puutarhoja, joissa kasvaa kookosta, banaania, mangoa ja pienempia pensaita vuorotellen. Mangopuut ovat valtavan suuria. Kaymme myos yhdella asumattomalla rannalla pulikoimassa.
Illalla syomme turisti-katukeittioista. Olen aika ylpea itsestani, kun onnistun tinkimaan hinnan 7000sta 5000:een. Inkivaarilla ja limella maustettu sokeriruokomehu on todella hyvaa. Anna syo zansibar-pitsaa, joka on niin herkkua, etta han tilaa toisen heti peraan.
25.7. Stone Town, Zansibar
Lahden delfiiniretkelle. Anna jaa viela nukkumaan, vaikka on yleensa aamuvirkku. Aallokko on yllattaen melkoinen ja norjalaistytot kiljuvat aina kun isompi aalto heittaa venetta. En ole koskaa ollut nain pienessa veneessa nain isossa aallokossa. Aallon pohjalta ei edes nay horisonttia. Delfiineja on paljon, tosin myos turisteja. Kun snorklatessani naen suoraan allani suuren parven delfiineja, onnistun innoissani imaisemaan putken taydelta suolaista merivetta mahaani. Kiipean takaisin veneesen. Puolilitraa merivetta ja holtittomasti aallokossa keikkuva vene ovat vatsalleni liikaa ja oksennan aamiaisen yli laidan. Otan loppureissun melko rauhallisesti. Snorklaamista kannattaa opetella jossain muualla kuin parimetrisessa aallokossa keskella merta.
Hotellille palattuani kello neljan aikaan iltapaivalla loydan Annan edelleen sangyn pohjalta. Annalla on taas ripuli ja kuume pomppii ylos alas. Jarjestan Annan korttelin paassa olevan laakarin vastaanotolle. Laakarin englannin kielen taidossa on parantamisen varaa, mutta malaria-testi ko paikassa osataan kylla tehda. Tulos: positiivinen. Ei hyva juttu! Kaikki paikalla olevat kuitenkin vakuuttavat, etta mitaan hataa ei ole ja etta kunnon laakkeilla tauti paranee kahdessa paivassa. Ja etta kaikilla Zansibarilaisilla on ollut malaria aina silloin talloin. Kyseinen malariatyyppi on kuulemma lisaksi helposti parannettavissa. Tarkistan kuitenkin LP:sta lahimman sairaalan sijainin, sinnekkaan ei onneksi ole pitka matka. Toistaiseksi Anna on kuitenkin viela tolpillaan, vaikkei olekkaan syonyt mitaan koko paivana. Annalle lyodaan kateen nelja eri pilleripussia.
Myohemmin kuulen, etta malariatestin tulokseen ei voi aina ensimmaisella kerralla luottaa. Ilmeisesti Annalla oli siis malariaa jo Mikumissa. Todella huonoa tuuria, saada nyt malaria heti ensimmaisella matkalla malaria-alueelle ja viela estolaakityksesta huolimatta! Vaikka Afrikassa tietysti on pahimmat resistentit kannat.
Sataa ja on harmaata. Anna yrittaa sitkeasti maata bikineissa aurinkotuolissa. Se vaati jo kunnon suomalaista asennetta. Tarjoilijan asenteessa sen sijaan olisi edelleen huomattavasti parantamisen varaa. Luulisi, etta maassa jossa on huikeat viralliset tyottomyysluvut, ihmiset joilla on hyva ja helppo tyo olisivat siita iloisia. Kivampi on olla kuitenkin tarjoilijana pienessa hotellissa biitsilla kuin esim kaivaa hakulla kuoppaa tietyomaalla? Vastaavaan asennevammaan taalla tormaa turhan usein. Vaikka omakin tyo ottaa valilla pattiin niin en silti ikina nayttaisi sita asiakkaalle.
Syomme illallista siina toisessa ravintolassa ja siellakin on ongelmaa tarjoilijan kanssa. Pojilla ei edelleenkaan ole vaihtorahaa, kuten ei ollut eilenkaan. Tarjoilija valittaa, ettei minulla ole enaa luottoa jaljella. Naytan setelitukkua ja koitan saada taottua kaverin kaaliin: en tarvitse luottoa, tarvitsen vaihtorahaa. Enka tosiaankaan ole mikaan pankki! Mokomat puupaat, voisi kuvitella etta ovat aloittaneet bisneksensa eilen.
23.7. Stone Town, Zansibar
Lahdemme aamulla Stone Towniin. Aurinko alkaa tietysti paistaa heti perille paastyamme. Shoppailemme matkamuistoja ja harhailemme kapeilla kujilla hunnutettujen musliminaisten ja valkoisiin kaapuihin pukeutuneiden miesten joukossa. Monelta naiselta kasvot on kokonaan peitetty ja vain silmat nakyvat. Mutta kaavut ovat etupaassa iloisen varisia, pinkkeja, turkooseja ja keltaisia. Koko mustia on vahemman.
24.7. Stone Town, Zansibar
Kaymme “mausteretkella”. Ainoastaan neilikkaa kasvatetaan vientiin, loput ovat turistien iloksi ja omaan kayttoon. Kaardemummapensas, kaneli- ja neilikkapuu (neilikat ovat puun kukintoja), inkivaari- ja kurkumajuuri, pippuri- ja vaniljakoynnos seka koko joukko tuttuja tuntemattomia hedelmapuita. Tien varsilla nakyvat metsikot ovatkin taineet olla puutarhoja, joissa kasvaa kookosta, banaania, mangoa ja pienempia pensaita vuorotellen. Mangopuut ovat valtavan suuria. Kaymme myos yhdella asumattomalla rannalla pulikoimassa.
Illalla syomme turisti-katukeittioista. Olen aika ylpea itsestani, kun onnistun tinkimaan hinnan 7000sta 5000:een. Inkivaarilla ja limella maustettu sokeriruokomehu on todella hyvaa. Anna syo zansibar-pitsaa, joka on niin herkkua, etta han tilaa toisen heti peraan.
25.7. Stone Town, Zansibar
Lahden delfiiniretkelle. Anna jaa viela nukkumaan, vaikka on yleensa aamuvirkku. Aallokko on yllattaen melkoinen ja norjalaistytot kiljuvat aina kun isompi aalto heittaa venetta. En ole koskaa ollut nain pienessa veneessa nain isossa aallokossa. Aallon pohjalta ei edes nay horisonttia. Delfiineja on paljon, tosin myos turisteja. Kun snorklatessani naen suoraan allani suuren parven delfiineja, onnistun innoissani imaisemaan putken taydelta suolaista merivetta mahaani. Kiipean takaisin veneesen. Puolilitraa merivetta ja holtittomasti aallokossa keikkuva vene ovat vatsalleni liikaa ja oksennan aamiaisen yli laidan. Otan loppureissun melko rauhallisesti. Snorklaamista kannattaa opetella jossain muualla kuin parimetrisessa aallokossa keskella merta.
Hotellille palattuani kello neljan aikaan iltapaivalla loydan Annan edelleen sangyn pohjalta. Annalla on taas ripuli ja kuume pomppii ylos alas. Jarjestan Annan korttelin paassa olevan laakarin vastaanotolle. Laakarin englannin kielen taidossa on parantamisen varaa, mutta malaria-testi ko paikassa osataan kylla tehda. Tulos: positiivinen. Ei hyva juttu! Kaikki paikalla olevat kuitenkin vakuuttavat, etta mitaan hataa ei ole ja etta kunnon laakkeilla tauti paranee kahdessa paivassa. Ja etta kaikilla Zansibarilaisilla on ollut malaria aina silloin talloin. Kyseinen malariatyyppi on kuulemma lisaksi helposti parannettavissa. Tarkistan kuitenkin LP:sta lahimman sairaalan sijainin, sinnekkaan ei onneksi ole pitka matka. Toistaiseksi Anna on kuitenkin viela tolpillaan, vaikkei olekkaan syonyt mitaan koko paivana. Annalle lyodaan kateen nelja eri pilleripussia.
Myohemmin kuulen, etta malariatestin tulokseen ei voi aina ensimmaisella kerralla luottaa. Ilmeisesti Annalla oli siis malariaa jo Mikumissa. Todella huonoa tuuria, saada nyt malaria heti ensimmaisella matkalla malaria-alueelle ja viela estolaakityksesta huolimatta! Vaikka Afrikassa tietysti on pahimmat resistentit kannat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)