Pangani-Peponi resort-Taga-Arusha

30.6. Pangani

Ylos klo 6 ja tapotaydella paikallisbussilla kohti Pangania. Hiekkatiessa on melkoisia kuoppia ja valilla bussi kulkee 45 asteen kulmassa. Tai silta se ainakin tuntuu. Mutta saan taas juttuseuraa, joten matka kuluu joutuisasti. Vierressani istuu kohtelias vanhempi mies Tansanian korruption vastaisesta yksikosta. Hanenkin yleissivistyksensa ja englanninkielen taitonsa on erittain hyva. Kannykat taalla nakyy olevan kaikilla.

Panganissa majoitumme keskustaan pieneen lodgeen. Koko kaupunki on pieni, eika ravintoloita tai kauppoja ole, ainoastaan keskustori, joka toimii myos bussiasemana. Seutu on rehevaa ja talojen pihalla kasvaa papaijaa ja banaania. Osa naisita pukeutuu afrikkalaisiin kankaisiin, mutta joillakin on kaiken peittavat muslimikaavut, jotka jattavat vain silmat nakyviin. Ihmiset ovat keskenaan hyvinkin erinakoisia taalla, joten on helppo uskoa, etta Tansaniassa elaa 126 erilaista heimoa tai oikeastaan kansaa, joilla kaikilla on oma kielensa. Bussituttavuuteni kertoo, etta ennen kuin eras aiempi presidentti teki rannikon saarilla puhutusta swahilista yleiskielen, oli heimojen valinen kommunikointi lahes mahdotonta.

Lodge ei ole jarin viihtyisa ja vessassa asuu iso torakka. Ottelu saksalaisen kemianteollisuuden ja torakan valilla paattyy torakan julmaan kuolemaan ja se jaa kaytavalle makaamaan jalat kohti taivasta sojottaen. En lahde enaa yhdellekkaan reissulle ilman Baygonia! Annam mielesta olen julma ja han haluaa seuraavalla kerralla pelastaa mahdolliset alivuokralaiset. Pelastakaa torakat –liike on syntynyt?

Herra “Hothot” onnistuu myymaan meille iltapaivaksi jokiristeilyn. Hothot touhuaa vauhdikkaasti meille risteilya. Annaa naurattaa moinen vauhdikkuus, josta lempinimikin johtuu. Tansaniassa kun kaikki tuntuvat etenevan laiskasti laahustaen, joten herra Hothot todella erottuu joukosta. Hothot laittaa meidat syomaan paikalliseen katukeittioon. Epamaarainen pikku paikka, mutta papumuhennos ja oljylla vahvistettu riisi on yllattavan hyvaa.

Jokiretki ei ole kummoinen, joen varsi on mangrovea ja kookosmetsaa. Kaymme paikallisessa pikkukylassa, joka on vain ryhma mudasta tehtyja mokkeja ilman teita. pikkulapset riemastuvat kun paasevat nakemaan itsensa digikameran naytolla. Pikkutytot kantavat selassaa sylivauvoja. Sen sijaan miesvaki on ympari paissaan. Syykin selviaa kun herra Hothot esittelee kylan kookospalmuun ja maissiin perustuvaa elamantyylia. Kookospalmusta saadaan kaikki tarpeellinen: nesteen voi juoda, kovasta kookoksesta tehdaan kookosmaitoa, jossa on paljon energiaa, talojen seinat ja katot tehdaan kookospalmunlehvista ja kookoksen kuorista poltetaan puuhiilta, jota voi kayttaa polttoaineena. Mutta vahvan humalatilan syy on kookosviina. Riittaa, etta katkaisee oksan palmusta ja laittaa siihen pullon. Neste muuttuu itsekseen, ilmeisesti auringon lammossa, 70-prosenttiseksi alkoholiksi. Taalla siis viina kasvaa puissa, mika juopon unelma! Miehet juovat viinaa kuulemma joka ilta, myos muslimit.

Akkia pois taalta, ennenkuin humaltunut porukka putsaa meidat ylimaaraisesta kateisesta.

Naemme satamassa kasiteltya sisalia, vaaleaa hamppua, jota viedaan paaleina joen toiselle rannalle.

Joudun shampoo onnettomuuteen. Samppoopullon korkki on irronnut matkan aikana ja pesen tavaroita myohaan yohon. Aamulla taas “Allah u akbar” heratys klo 5.

- Leipa on taalla todella hyvaa. Miksi ihmeessa kaiken maailman kehitysmaista saa aina ihanan hyvaa leipaa, vaan Suomesta ei?

-Ostimme muuten jo lentokentalta paikallisen pre-paid liittyman. Todella napparaa hoitaa asioita silla, voidaan buukata itse hotelleja etukateen. Mutta ei siis kannata soitella / lahettaa tekstiviesteja, kun en kayta omaa numeroani.

1.7. Peponi

Mikaan ei tapahdu taalla nopeasti, lodgen tyontekijat laahustavat pitkin kaytavia kuin liikkuisivat siirapissa.

Jarjestamme itsemme 20 km paahan rantaresortiin nimelta Peponi. Odotamme kyytia ainakin tunnin. Matkalla naemme tiella valtavan kuolleen kaarmeen, vajaa 3 pitka ja paksu. “Dangerous?” “Very!” vastaa kuski ja irvistaa.

Peponi – ihana paratiisi! Saamme oman bandan eli sievan bambumajan omalla kylpyhuoneella ja katosvuoteella. Ymparilla puutarha ja valkoinen hiekkaranta. Paikkaa pitaa brittilainen? pariskunta ja ruoka on erinomaista, mutta se pita aina tilata pari tuntia etukateen ja se on valmiina juuri sovittuna hetkena, eli joudumme elamaan kellon mukaan. Bandan ikkunoissa on kalterit ja pihalla seka rannassa pyorii uniformuasuisia vartijoita. Eika hintakaan ole mikaan halpa, 50 dollaria yo per henki. Asiakkaat ovat kaikki valkoisia.

Kalaruoka vie kuitenkin kielen mennessaan: lounaaksi jattirapu-mango-avokado-salaatti ja illalliseksi Cajun-kalaa ananassalsalla. Juttelen lyhyesti eraan Etela-Afrikkalaisen miehen kanssa, joka telttailee alueella perheineen. Han on vaimonsa ja pienten lastensa kanssa automatkalla Etiopiaan. Kuulemma Tansania, Kenia ja E-Afrikka ovat kaikki erittain turvallisia maita, Nairobia ja Johannesburgia lukuunottamatta. Telttailu omalla autolla liikkuen olisi taalla varmasti ihan huippuhienoa, pistetaan mieleen.

2.7. Peponi

Lahden heti aamulla snorklausretkelle resortin omalla kalastusveneella. Anna jaa rannalle. Puisessa veneessa on suuri kolmion mallinen puunrunkoon kiinnitetty purjen jonka kolmen hengen miehisto kiskoo hartiavoimin ylos. Meita turisteja on yhteensa 13. Seilaamme laheisella riutalle ja hyppaamme laidanyli snorklaamaan. Vesi on kirkasta ja kaloja paljon. Koralle on pienehkoina alueina merilevametsan lomassa. Kirkkaan siniset meritahdet ovat erityisen hienoja. Harmi vain, etta aurinko on pilvessa, joten varit eivat ole ihan niin upeat kuin aurinkoisella saalla. Vesikin on vahan viileaa ja paikallisen miehiston jasenen hampaat kalisevat lyhyen uintiretken jalkeen. “Come on, it’s not even cold here!” nauran hanelle. Eihan merivesi Suomessa ole ikina nain lamminta.

Jatkamme Sandy Islandille. Se on hiekkasarkka, joka jaa merenpinnan ylapuolelle laskuveden aikaan. Makaan hiekalla ja kuvailen rapuja. Loudan rannalta pienen punaisen kuivuneen meritahden. Jossain valissa pilvetkin haviavat, mutta navakka tuuli on vilpoisa. Palan huomaamattani punaiseksi kuin rapu, vaikkemme mielesta viivy saarrella kauaa. Olin laittanut aurinkovoidettakin, mutta se on tainnut kulua pois. Olisi vain pitanyt pita paita koko ajan paella. Koskahan oikein viisastun?

Paluumatkalla juttelen yhden miehiston jasenen kanssa, sen saman, joka valitti kylmaa. Mies kyselee hiljaisella aanella Suomesta ja kerron niita naita, kuten etta Suomessa ei todellakaan kasva appelsiineja eika kassavaa. Ja etta meri jaatyy talvella, elaimet nukkuvat talven yli ja ruokaa taytyy varastoida talven varalle. Mies valittaa, etta elama Tansaniassa on tiukkaa. Varmasti, mutta miksi? Taalla on lamminta, aurinko pasitaa, maa on hedelmallista ympari vuoden, vastaan. Kun tahan lisaa kalaisat veden, demokratian, pitkan rauhanajan ja kohtuullisen vakimaaran (37 miljoonaa), on vaikea ymmartaa, miksi maa on koyha? Nahdakseni ainoa todellinen ongelma on kova vaestonkasvu – 2 prosenttia vuodessa.

Perilla minua neuvotaan laikkaamaan pala aloe veraan pihan puskasta ja levittamaan sita palaneelle iholle. Lehden sisalla on geelia, jota voi levittaa suoraan iholle. Tama on banaanin jalkeen varmaankin katevin luontoaidin suunnittelema pakkaus.

Paatamme lahtea huomisaamuna.

-Anna ilmoittaa etta han ei syo ruokaa, jossa “kokki on uittanut varpaitaan”. Pakko hankkia evaita reissuille.

3.7.Pepo - Arusha

Aamulla aikaisin tsekkaamme itsemme ulos (186 dollaria!) yhdessa norjalaisten opiskelijatyttojen kanssa ja hyppaamme taas paikallisbussiin tienvarresta ja pompimme Tangaan. Tallakin kertaa bussi on ikkunatekstien mukaan Allahin erityissuojeluksessa ja matkustajissa on runsaasti muslimeita. Saimme resortista ohjeet, mitten loytaa oikea, hyva bussi, mutta Tangan bussiasemalla tytot antautuvat ensimmaisen toutin vedatettavaksi ja seuraan happamana perassa. Paadymme huonoon ja hitaaseen bussiin, josta maksamme tuplashinnan toutille. 8 tuntia bussissa ilman ruokaa. Syon banaanin ja paahdetun maissin, jotka onnistun ostamaan bussin ikkunasta, Anna ei syo mitaan koko aikana. Maisemat ovat upeat, luonto muuttuu vahitellen kuivaksi pensaikoksi. Oikealla puolella kohoavat vuoret, vasemmalla taas tasanko haviaa aarettomyyteen.

Moshissa viereeni istuu hollantilainen opiskelijapoika Josh?, joka on taalla tekemassa tyoharjoittelua. Han on tulossa juuri Keniasta, jossa on juossut maratonin, kuulemma maa on taysin turvallinen. Josh on joskus ajellut autolla ympari Eurooppaa ja kaynyt mm Sysmassa. Kumpikaan meista ei tieda missa on Sysma tai mita erityista siella on?

Arushan bussiasemalla kimmppuumme hyokkaa joukko toutteja ja seuraa hirvea haslinki kun etsimme hotellia. Paadymme lopulta eri hotelleihin, mutta menemme ilalla Joshin kanssa syomaan viihtyisaan lansimaalaiseen paikkaan, joka on piilotettu kulttuurikeskuksen takapihalle. Kultturikeskuksen ovenvieressa on kaksi suurta lintua, joita pimeassa luulen veistoksiksi ja saikahdan, kun se yht akkia liikahtaa. Mika lienee kapustahaikara…

4.7. Arusha

Saa on kylma ja tihuttaa. Menemme siita missa aita on matalin ja varaamme safarin hotellin tyypilta. Paadymme sittenkin pidempaan version, vaikka se tuhoaa budjetin. Viisi paivaa telttailua Ngoronngorossa, Serengetissa ja Lake Manyaralla – yhteensa 750 dollaria.

Loydamme toisen katketyn viihtyisan lansimaalaisten ravintolan, jossa syomme pitsaa ja salaattia.

Taistelen tuntitolkulla nettikahvilassa, etta saan blogin kirjoitettua. Taalla on hitaimmat yhteydet ja huonoimmat koneet kuin ikina missaan...

Saa on muuttunut aurinkoiseksi. Hotellin sangylla maatessani tajuan akkia, etta ikkunasta nakyy Mt. Meru. Valtava vuori nayttaa olevan avian lahella. Sita ei vain nakynyt aiemmin, kun oli pilvista.

Dar ja Tanga

27.6.Dar Es Salaam

…Kaymme toisenkin kerran syomassa samassa ravintolassa. Syon kasviskoftaa ja hedelmasalaatin, herkkua. Annaa ihastuttaa laheisesta minareetista kuuluva rukouskutsu. Kyllahan se aika eksoottiselta kuullostaakin, auringon laskiessa Darin kattojen taakse. Yo on lammin, muttei tukalan kuuma.

28.6. Dar – Tanga

Heraamme aamun rukouskutsuun klo 5 aamuyosta. Kuolleetkin heraisivat moiseen mekkalaan.Aani kuullostaa paljon lujemmalta kuin paivasaikaa. Vaatimaton aamiainen, ATM ja bussiasemalle. Aamun ensimmainen bussi on jo mennyt, mutta saamme liput iltapaivan bussiin. Jaamme vetelehtimaan aseman odotushalliin, kun emme keksi muutakaan. Kymmen henkea pesee touhukkaasti lattiaa. Koko kaytava tulvii, vetta kaadetaan lattialle amparitolkulla. Otan ajankuluksi valokuvia.

Kayn laheisessa Shoprite-marketissa ostamassa evaaksi banaaneja, omenia, leipaa ja hilloa. Marketti on ihan suomalaista tasoa.

Bussissa viereeni istahtaa paikallinen tieinsinoori Martim David, jonka kanssa juttelen koko matkan. Mies puhuu parempaa englantia kuin mina, brittiaksentilla. Anna yrittaa syoda ostamaani banaania, mika saa paikalliset kikattamaan. Olen vahingossa ostanut ruuanlaittobanaania, mita ei voi syoda keittamatta.

Matka kestaa koko paivan. Maisemat ovat etupaassa pusikkoa ja sisal-peltoa, ihmisia nakyy todella vahan ja kylat ovat pienia. Tie on hyva asfalttitie ja bussi ajaa lujaa. Kysyn Martimilta, mita se sisal oikein on. ”It’s like your hair“ han vastaa. Martimin puheista ymmarran, etta mustillakin on omat rotuennakkoluulonsa. Han puhuu maasaista hiukan pilkalliseen savyyn. Han on myos harkinnut tyopaikan vaihtoa Etela-Afrikkaan, mutta pelkaa, etta siella paikalliset syrjivat tai pahoinpitelevat muualta Afrikasta tulleita.

Yovymme Tangassa siistissa ja uudessa hotellissa nimelta New Dolphin. Syomme illallista hotellissa Martimin ja hanen tyylikkaan naisystavansa kanssa. Tytto on selvasti narkastynyt siita, etta mies on raahannut mukaansa kaksi sattumalta bussista loytamaansa blondia… Anna syo oudon nakoista kalaa, joka kuulemma on erittain hyvaa. Anna imeskelee viimeisetkin murut ruodosta. Musta tytto mokottaa, eika juuri suostu osallistumaan keskusteluun.

Yo on aika meluisa.