Vihdoinkin kuvia!

Safari Serengeti, Lake Manyara, Ngorongoro

5.7. Lake Manyara

Koko aamupaiva menee lahtemiseen, kaupassa kayntiin, jeepin pakkaamiseen jne. Kuskina ja oppaana toimii Immanuel, joka on puoliksi maasai, ja kokkina umpimusta Abdull. Aamulla meille kerrottiin, etta mukaan tulee myos kaksi britti-tyttoa. Kyytiin hyppaa kuitenkin pyorea aasialainen tytto Chris, joka paljastuu Taiwanilaiseksi. Ehdinkin jo ihmetella hanen puutteellista englannin kielen taitoaan.

Ajamme muutaman tunnin ensimmaiselle leirintaalueelle, joka on todella hyva. Juttelen koko matkan Immanuelin kanssa. Han kertoo, etta maasaimiehilla voi saa olla monta vaimoa, jopa useita kymmenia, ja etta saman ikaryhman miehet voivat vierailla toistensa vaimojen luona. Jotta aviomies ymmartaisi pysya poissa kun vaimolla on vieras, laitetaan vaan sauva nojaamaan ulos ovesta (maasai miehilla on aina sauva kadessa). Pysahdymme matkamuisto myymalassa, joka on avian ylihintainen. 50 dollaria pienesta puupatsaasta? Samanlaisia saa Helsingista kympilla.

Leirintaalueen ymparilla on korkeat aidat, siististi leikatut nurmikot ja uima-allas. Yhdessa puussa keskella aluetta istuu tusina valtavia rumia lintula, niita samoja joita nain Arushassa. Niiden aantely muistuttaa enemman lehmaa kuin lintua.

Ajamme illalla Lake Manyaran luononpuistoon. Ajelemme ympariinsa suhteellisen pienella alueella. Katon saa avattua ja seisomme penkeilla puoliksi katosta ulkona. Naemme virtahepoja, apinoita, impaloita, norsuja ja leijonaperheen, joka loikoilee puussa. Leijonat kiipeavat taalla puuhun pakoon tsetse-karpasia, jotka eivat lenna viittametria korkeammmalle. Annea puree tsetse-karpanen ja hanelle tulee hetkeksi aikaa huono olo. Unitautia kantaa kuitenkin onneksi vain pieni osa karpasista.

Auto on romu, ja jos moottori paasee sammumaan, joudumme pyytamaan toista jeeppia tyontamaan meidat liikkeelle.

Illalla joukkoomme liittyy viela mustatukkainen, kovaaaninen ja tatuoitu aussi-tytto Claire, joka on tulossa Etiopiasta. Meille kaikille on kerrottu, etta mukaan tulee vain britteja. Olemme lisaksi kaikki varanneet safarimme eri toimistoista. Mielenkiintoista.

6.7. Lake Manyara

Heraamme viidelta ja klo 6 ajamme puistoon. Olemme siella ensimmaisina, mika on hyva juttu. Eilen olikin valilla suorastaa ruuhkaa. Naemme kirahveja, pahkasikoja, miniantilooppeja (? pienen koiran kokoisia) ja lisaa impaloita. Tormaamme myos kahteen salakalastajaan, jotka pakenevat pusikkoon. Anna ei etukateen ollut kiinnostunut safarista, mutta nyt han hihkuu ihan innoissaan.

Loppumatkasta puhkeaa kumi. Kun Immanuel vaihtaa kumia, han pyytaa jotain. Anne kuulee, ettta “Please shake the car.” Aika omituista, mutta teemme kuten kasketaan. Immanuel on saada kohtauksen, silla han oli pyytanyt “Please do not shake the car!” Renkaan vaihtoon hukkaantuu noin tunti.

Syomme lounasta ja lahdemme ajamaan seuraavaan yopaikkaan. Nousemme ylangolle, alas jaa kuiva tasanko ja Manyaraa ymparoivat maissipellot, jotka saavat vetensa ylangon reunasta pulppuavista lahteista. Ylanko on kumpuilevaa hedelmallista maata ja ilmasto tasankoa kosteampi ja viileampi. Puiden lomassa kasvaa maissia, auringonkukkia, banaania, papaijaa, suorastaan mita tahansa. Maisema muistuttaa kovasti Toscanaa. Talot ovat kuitenkin etupaassa risuista ja savesta kyhattyja hokkeleita. En voi olla ajattelematta, etta Tansanian koyhyys ei ainakaan maaperasta johdu. Tamahan on suorastaan paratiisi. Sotaakaan taalla ei ole ollut aikoihin ja vakimaara 37 miljoonaa on ihan kohtuullinen nain suurelle maalle, joten vahan on vaikea keksia hyvaa syyta koyhyydelle…

Claire on unohtanut paivareppunsa edelliseen leiriin ja han lahtee hakemaan sita Immanuelin kanssa. Han jaksaa kiukutella siita, etta osa rahoista on havinnyt, vaikka minusta han voisi olla kiitollinen siita, etta passi, luottokortit jne ovat edelleen tallella. Pitaisi parempaa huolta tavaroistaan, etenkin tassa maassa.

Juttelen Abdullin kanssa Suomesta, Tansaniasta ja korruptiosta. Kukaan ei ole kertonut hanelle, etta en syo lihaa, vaikka siita erikseen puhuttiin matkanjarjestajan kanssa. Han lupaa kuitenkin hoitaa asian. Syomme illallista. Kysyn Chrisilta, onko han katolinen, koska nimi on krititty. Ei, han ei ole krititty eika hanen nimensakaan ole Chris vaan A Ling (tai jotain sinne pain). Christina on hanen enlannin opettajansa antama nimi. Protestoimme kiinalasiten tapaa kayttaa englannin kielista nimea. Enhan minakaan sellaista kayta.

A Ling (23 v) opiskelee maantiedetta. Han kysyy, juovatko opiskelijat Suomessa alkoholia. Taiwanissa kuulemma eivat. Yliopistosta ulospudonnut ja osa-aikatyota pankissa tekeva Claire taas ei juuri muusta puhukkaan kuin ryyppaamisesta.

7.7. Serengeti

Aamulla jatkamme matkaa Ngorongoron puiston lapi Serengetiin. Ajamme ylos Ngorongronon kraaterin reunan huipulle lapi sademetsan. Kraaterin reunan huipulta avautuu upea nakoala seka ylangolle, etta itse kraateriin. Kraaterin huipulla heinaakasvavilla kukkuloilla maasaiden lehmat ja seeprat laiduntavat sulassa sovussa. Ajamme alas kraaterin toiselta puolelta, joka on rutikuiva, koska pilvet satavat alas toiselle puolelle. Ohitamme pari piikkipensasaitojen ymparoimaa maasai-kylaa ja laskeudumme alas puuttomalle valtavalle ruohotasangolle. Kaukana taivaanrannassa siintaa vuoria seka korkeita polypatsaita, kuin tornadoja. Tasangolla on vain satunnaisia impaloita ja strutseja. Tienreunan kivilla vilisee pienia liskoja. Tasangot ovat lahes tyhjia, silla elaimet ovat jo muuttaneet kohti pohjoista. Tiesin sen etukateen, mutta olisin silti odottanut nakevani enemman elaimia.

Keskella tasankoa on kumpare, jolla on portti Serengetiin. Syomme evaita ja ymparilla hyorii kirkkaan varisia kutojalintuja. Kallioilla juoksentelee violetin ja pinkin varisia agama-liskoja.

Immanuelilla on ongelmia puistomaksun kanssa, silla hanen pankkikortinsa ei toimi. Tarjoudun auttamaan, mutta portilla ei kay kateinen ja luottokorteista vain MasterCard. Lopulta Immanuel saa asian selvitettya. Aikaa vaan menee taas hukkaan ja autokin on surkean hidas. Ajamme edelleen pitkin tasankoa. Keskella ei mitaan, aivan tien vieressa on kolme naarasleijonaa. Ne eivat ole autoista tietaakseenkaan. Toinen nousee lasikasti ylos ja kavelee pitkin tien vierta avian automme kylkea hipoen. Jos kumartuisin alas, voisin koskettaa sen selkaa. Olemme vahan peloissamme, pedot ovat todella lahella.

Majoitumme leirintaalueelle, jonka ymparilla ei ole aitaa. Suihkujakaan ei ole, vaikka A Lingille niin oli luvattu. Olemme kaikki yltapaalta polyn peitossa, mutta ei voi mitaan.

Claire ryyppaa Immanuelin kanssa mukanaan tuomaansa Konyakia, muovipusseissa myytavaa viinaa. Se on erityisesti tarkoitettu muslimeille, koska muovipussi on helppo piilottaa taskuun. Clairelta on myos viety puhelin Moshissa ja Arushassa hanelta oli yritetty vieda rahat. Immanuel kertoo, etta viime vuonna vanha ja sairas leijonanaaras hyokkasi ranskalaisen rouvan kimppuun. Rouva kuitenkin pelastui, kun roteva opas juoksi apuun ja loi leijonaa metallitangolla paahan. Leijonat kuulemma yleensa vaistavat ihmisia, mutta ovat kuitenkin tottuneet autoihin.

Yolla on aika jannat paikat, kun kayn vessassa. Olen kuitenakin kuullut useita juttuja siita, mitten leijonat tulevat nuuskimaan teltan nurkkia. Hyeenatkin metsastavat yolla…

8.7. Serengeti

Aamulla taas ajelemaan, naemme lisaa virtahepoja, norsuja, muutaman gnu-antiloopin ja tienlaidalla poseeraavan gepardin. Gepardi aiheuttaa jarjettoman ruuhkan, mutta elain ei tunnu olevan moksiskaan ymparilla pyorivista autoista. Se voisi helposti siirtya pois tienlaidasta rauhallisemmalle paikalle, silla autot saavat ajaa ainoastaan tiella. Ilmeisesti se kuitenkin poseeraa mielellaan? Tasta on kuitenkin luonnon rauha kaukana… Toinen ruuhka on ruohikossa makaavan kuolleen seepran ruhon luona. Ruoho on noin 10 metrin paassa. Leijonat ovat tappaneet sen viime yona. Immanuel vaittaa, etta heinikossa on leijonia, mutta nauramme hanelle. Han vain narraa taas. Olemme jumissa keskella ruuhkaa ja Immanuel alkaa pelata korttia toisen ryhman oppaan kanssa. Me istumme katolla ja nauramme Clairen ryyppyjutuille. Akkia huomaan, etta seepran ruhon vieressa on musta tapla, joka liikkuu ylos alas. Sitten heinikossa heilahtaa leijonan hanta. Olemme olleet siina jo puoli tuntia huomaamatta niita, silla leijonan suojavari on niin taydellinen. Voisin varmaankin kavella metrin pasta ohitse sita huomaamatta.

Syomme lounasta paikassa, jossa puissa kiipeilee pienia hassuja marsuja. Linnut ovat kauniin kirkkaan varisia ja suorastaan sakenoivat voimakkaassa auringon paisteessa. Claire loytaa suurenhyonteisen, joka nayttaa ihan ruohonkorrelta. Aamulla oli todella kylma, mutta nyt on taas kuuma. Ajamme takaisin Ngorongoron kraatin reunan huipulle, jossa on safarimme viimeinen lairintaalue. On hauskaa seista penkeilla ja kuunnella housemusiikkia mp3-soittimella, kun Immanuel ajaa niin lujaa kuin rakkineella vain paasee.

Matkalla takaisin, taas samassa kohdassa, naemme jalleen kolme naarasleijonaa. Yhdella on lisaksi kolme pienta pentua. Ne lepaavat ojassa aivan tien vieressa. Tienpientareelle on myos jostain ilmestynyt uusi hieno laskikuituvene. Mita ihmetta se tekee keskella tasankoa?

Leirilta on nakoala alas kraateriin ja aurinko laskee kraaterin toiselle puolelle. Vanhat japanilaiset herrat asettuvat retkituoleineen huolellisesti riviin ihailemaan auringonlaskua. Claire auttaa Abdullia kattamisessa. Han kuulemma ottaa vastaan tippeja ainoastaa alkoholin muodossa, kateiselle hanella ei kuulemma ole hyotya. Abdull tekee jalkiruuaksi hunaja-banaani pannaria, todella herkkua!

Tapaamme pari brittia, joihin tutustuimme aikaisemmin Arushassa. He ovat antaneet kyydin parille turistille jotka olivolleet kolarissa. Olimmekin nahneet ruttaantuneen jeepin tien varressa. Pari turistia oli kuulemma loukkaantunut niin pahasti, etta heidat oli lennatetty Nairobiin sairaalaan. Loput sen sijaan joutuivat ongelmiin puistomaksujen kanssa. Mahtavatko edes saada rahojaan takaisin.

9.7. Ngorongoro

Yo on todella kylma. Olin saanut Clairelta lainaksi ylimaaraisen makuupussin, jonka laitan sisakkain omani kanssa ja parjaan juuri ja juuri. Anna sen sijaan palelee koko yon. Muut ovat heranneet yolla kraaterista kuuluviin leijonan karjahduksiin. Kun aamulla heraamme, keskella leiria laiduntaa seepralauma. Ne laskevat kahden metrin paahan. Tuoreista jatoksista paatellen leirissa on kaynyt myos norsu.

Immanuel ja Claire ovat taas ryypanneet Konyakia yolla. Immanuel on krapulassa super hidas ja Abdull joutuu tekemaan kaikki tyot yksinaan. Puramme teltat ja pakkaamme auton, vaikka kaikki muut ovat jattaneet teltat pystyyn ja painuneet alas laaksoon jo ajat sitten. Lahdemmen yli tunnin myohemmin kuin muut ja kihisen kiukusta.

Laskeudumme jurkkaa tieta kraaterin pohjalle. Laaksossa on paljon gnuita, puhveleita ja seeproja. Naemme myos leijonaperheen, hyeenoja seka sarvikuonon poikasineen. Syomme evaita virtahepolammikon reunalla ruohikossa istuen. Lammen vesi on pohjavetta, kuulemma Viktoriajarvesta. Virtahevot ovat A Lingin suosikkeja. A Ling valittaa, ettei ainoa sana swahilia, jonka han tietaa on Konyaki. Eika han edes juo alkoholia. (Eika sana sita paitsi ole swahilia.) Claire puhuu taukoamatta. No, eipahan ole ainakaan tylsaa.

Ajamme takaisin ylos kraaterin reunaa. Metsan keskella jyrkanteessa erotan norsun selan ja korvat. Puiden joukosa kasvaa valtavia puumaisia kaktuksia.

Ajamme takaisin Aruhaan, safari on ohi. Keskustassa on ruuhkaa. Ihanaa, lammin suihku! No, lamminta vetta on tosin vain viideksi minuutiksi. Kaymme illalisella brittipariskunnan kanssa laheisessa paikallisten suosimassa ravintolassa. Syon ugalia kasviskastikkeella, vihreansalaatin ja hedelmasalaatin. Ugali on oikeastaan kiinteaa mannapuuroa. En saa tallakaan kertaa mahatautia. Koska paikasta ei saa alkoholia, jatkamme viela baariin. Toikkaroimme pimeassa pitkin tyhjia katuja. Loydamme paikan, jossa on baaritiskilla tukevat kalterit. “Bar with bars!” Olen jo tottunut siihen, etta ymparilla on palkastaan mustia, ja valkoinen naama on todellinen harvinaisuus. Tansaniassa ei juuri asu valkoisia.

En muuten edes yrita laittaa valokuvia tahan mukaan. Nailla nettiyhteyksilla pelkastaan Googlen avaaminen vie monta minuuttia.